Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Turku1ainen humanistispeksi starttaa kohisten

Lisätty 21.09.2017

Hulina speksin ympärillä on käynnistynyt toden teolla. Syyskuun puolessa välissä järjestimme myyjäiset, joissa oli tarjolla herkkua jos jonkinmoista. Ne maistuivat hyvin nälkäisille humanisteille ja samalla oli mahdollisuus myös saada infoa tulevasta projektista. Todellinen tietopaketti toteutettiin kuitenkin myyjäisten jälkeen, jossa paikalla oli speksin hallitus, tuotantotiimi sekä viime vuoden speksaajia.

Kuva: Nora PalonenKuva: Nora Palonen 

Speksi vaatii toimiakseen monen ihmisen yhteistyötä. Tarvitaan tuottajaa, ohjaajaa, maskeeraajia, lavastajia, catering-tiimiä ja lukuisia muita henkilöitä. Humanistispeksiin alkavat syyskuun lopussa esiintyjähaut, joten jos estradi houkuttaa, hae ihmeessä mukaan! Haku tapahtuu sähköpostihakemuksella sekä starttipäivillä eli hakutilaisuuksilla. Tanssijoille, näyttelijöille ja bändiin hakeutuville järjestetään omat starttipäivänsä.

Näyttelijöiden hakutilaisuus on la 30.9. klo 12.00–17.00 ja tanssijoiden ke 27.9. klo 18.00–21.00 Sirkkalan aulassa. Bändiläisten starttipäivä järjestetään ti 26.9. klo 18.30–21.00 Sirkkalan seminaaritila Hovissa. Tärkeintä esiintyjäksi hakiessa on aito innostus ja motivaatio tulevaa produktiota kohtaan sekä suhteellisen väljä kalenteri muusta puuhasta. Etenkin ensi-illan lähestyessä ensi vuoden puolella on elämä hetken aikaa lähes pelkkää speksiä. Viime vuoden speksaajat muistelevat sitä aikaa lämmöllä ja nyt on sinullakin mahdollisuus kerätä ihania muistoja sekä oppia heittäytymään ihan uudella tavalla!

Kaikkiin esiintyjähakuihin kuuluu myös lyhyt (max. 1 A4) vapaamuotoinen hakemus itsestään ja toiveistaan speksiä kohtaan. Tarkemmat ohjeet löytyvät esiintyjähakujen Facebook-tapahtumista. Hakemukset lähetetään osoitteeseen turkulainenhumanistispeksi@gmail.com. Sähköpostihaku alkaa ma 18.9. ja päättyy ma 25.9. Lue lisää hauista!

Seuraile Turkulaista humanistispeksiä somessa, niin pysyt tilanteen tasalla. Intoa puhkuen ja vähän jo malttamattomina odotamme, että koko porukka on kasassa. Tästä tulee upea matka!

Teksti: Nora Palonen