Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Speksintäyteinen hulinaviikko

Lisätty 30.01.2018

Viime viikko oli Turkulaiselle humanistispeksillä toiminnantäyteinen!

Speksi juhli promobileitään eli Kuukausi ensi-iltaan -bileitä viime viikon keskiviikkona Marilynissä. Bileissä aloitimme lipunmyyntimme, ja kauppa kävikin kuumana. Bileissä myös kaikki lavaesiintyjät pääsivät kokeilemaan yleisön edessä esiintymistä ensi kertaa. 

Näyttelijät saivat improvisaatioharjoitusta muun muassa ”seksi kanssani on kuin…” -tekniikan parissa, johon määreeksi heitettiin yleisöstä muun muassa sanat I/O-Speksi ja ämpäri. Naurun remakka täytti baarin, ja jokainen vitsi osui ja upposi. Osa speksin hahmoistakin oli paikalla. N-Berg 3310 -kypärämallin lanseeranneen yhtiön Nokin suuri egoinen toimitusjohtaja Alexandr kätyreineen juonsi showta ja elvisteli, minkä kerkesi.


Upeat tanssijamme pääsivät myös vetämään muutaman koreografian bändin säestämänä. Kun bilekansalle oli näytetty tarpeeksi esimerkkiä, esitanssijat hakivat yleisönkin mukaan joraamaan bändin tahtiin. Illan todellisiksi tähdiksi nousivatkin speksin muusikot, jotka vetivät noin tunnin huikean ja monipuolisen bilesetin. Koko baari oli ihan kreisinä messissä, juoma virtasi ja porukka krebasi kuin viimeistä päivää! Jopa baarin henkilökunta kiitteli speksiä hyvistä bileistä, jes!

Kun promobileiden jälkeisestä darpulasta oli vihdoin selvitty, olikin taas aika tositoimien eli harjoitusviikonlopun. Harkkaviikonlopussa hiottiin joitakin yksittäisiä kohtauksia, mutta päähuomio oli koko esiintyjäkaartin yhteisissä osuuksissa, eli musiikkinumeroissa. Bändi roudasi nyt ensimmäistä kertaa paikalle soittimensa, ja muu speksi kuuli viimein, millaisia versioita kappaleista on syntynyt. Tähän kun yhdistettiin näyttelijöiden lauluosuudet ja tanssijoiden koreografiat, oli ammatti-instituutin liikuntasalissa ilmassa todellista speksin tuntua. Kaikkien fiilis oli korkealla, ja speksi tuntui saavan konkreettisemman muodon!

Harjoitusviikonlopussa vedettiin myös speksin ensimmäinen kaikkien esiintyjien yhteinen läpimeno ilman omstart-huutoja. Käsikirjoittajana olin ikionnellinen huomatessani kohtausten todella toimivan ja käsikirjoituksen logiikan pitävän – huh! Näyttelijät olivat kuin nakutettuja rooleihinsa ja luoneet hahmoistaan aivan huikeita tyyppejä. Musiikkinumerot olivat koreografioineen mukaansatempaavia, ja olin aivan haltioissani niitä katsellessa. Jos speksispektaakkelimme on näin upea jo tässä vaiheessa, mitä se tuleekaan olemaan, kun se valmistuu!

Loppuunmyydyn speksin ohjaajan on helppo hymyillä!Loppuunmyydyn speksin ohjaajan on helppo hymyillä!

Sen pääsevät näkemään ne onnekkaat, joille lippuja riitti, sillä tämän vuoden Turkulainen humanistispeksi myytiin viidessä päivässä loppuun. Suurkiitos kaikille lipun ostaneille, ette varmasti tule pettymään!

 

Teksti: Kaisu Kälviäinen

Kuvat: Katarina Karjalainen & Elina Keskitalo